torstai 18. elokuuta 2016

First week

Blogger on jostain syystä toiminut tosi huonosti viime päivinä, enkä oo meinannut saada koko blogia auki. Nytkin joka kappaleessa on eri fontti, enkä ymmärrä mistä toi johtuu enkä saa niitä vaihdettua… Yritän tapella tän kanssa lisää joku toinen päivä, mutta nyt ajattelin vähän kertoa ekasta viikosta täällä! 

Ensimmäinen viikko perheessä on sujunut tosi hyvin. Vanhemmat ovat oikein rentoja, joustavia ja mukavia - juuri niinkuin olin skypekeskusteluiden pohjalta ajatellutkin. Molemmat ovat auttaneet mua käytännön asioiden hoitamisessa, kuten esimerkiksi pankkitilin ja liittymän avaamisessa. Sain hostisältä muutaman ajotunnin ja nyt ajaminen tuntuu jo tosi helpolta, eikä näiden liikennesäännötkään tuota enää hankaluuksia. Ajan sellaista mini van -mallista autoa, joten se on aika iso verrattuna mun pieneen fordiin Suomessa. Pitää vaan aina olla tarkkana kun peruuttelee tai parkkeeraa, mut ei tossa muuten mitään ongelmaa ole.

Lasten kanssa tullaan jo aika hyvin juttuun. Nuoremmalla on välillä huonoja päiviä ja vanhempi on välillä niin innostunut kaikesta, että on ihan hyperaktiivinen eikä suostu kuuntelemaan yhtään. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty hyvin, kun hostäiti selitti mulle tarkkaan mitä noissa tilanteissa pitää tehdä. Jäähyjä ei ole pitänyt antaa kummallekaan vielä kertaakaan, joten hyvin pyyhkii! Yleisesti ottaen molemmat kyllä viihtyvät mun seurassa ja lähtevät mielellään puistoon, rannalle tai muualle mun mukana.


Asutaan siis tällä hetkellä kesäkämpällä täällä rannalla, vähän Bostonin ulkopuolella. Tämä on tosi kaunis paikka, eikä yhtään haittaisi vaikka viettäisin koko vuoden täällä! Parin viikon päästä siirrytään kuitenkin takaisin kaupunkiin, sillä lapsilla alkaa koulu ja vanhemmilla loppuu lomat. Vähän huono mun kannalta, sillä oon just oppinut miten tässä talossa asiat toimii ja osaan suunnilleen ajaa paikasta A paikkaan B. Kaupungissa sit taas ihan eri juttu ja ensi kesäkuuhun mennessä oon jo unohtanut kaiken, kun tullaan tänne takaisin :D Täällä on myös kaikki leikkipuistot, kaupat ja rannat tosi lähellä, joten lasten kanssa helppo lähteä ihan extempore jonnekin. Toisaalta kyllä odotan innolla myös sinne Bostoniin pääsyä :)


Laitan loppuun vähän kuvia tästä paikasta ja rannasta, joka on kivasti 400 metrin päässä kotiovelta. Käyn yleensä joka työpäivän päätteeksi tuolla iltakävelyllä, ja on kyllä ihana paikka!







Käytiin lasten kanssa pomppulinnamaassa...
… ja sitten jätskillä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti