tiistai 18. heinäkuuta 2017

Florida

Kotiuduin reilu viikko sitten Floridasta, jossa vietin toisen viikon palkallisen lomani Tennesseen vaihtariperheen kanssa. Lensin Bostonista Palm Beachin lentokentälle, josta perhe nakkasi mut kyytiin. He olivat ajelleet ihan Tennesseestä asti reilut 10 tuntia, mun onneksi tarvitsi lentää vain 3 tuntia :D

Meidän hotelli oli todella hyvällä paikalla ja ihan rannalla, joten näkymät oli tosi ihanat. Viikko vietettiinkin suurimmaksi osaksi joko rannalla ja meressä uimassa, tai sitten altaalla. Meille sattui aivan mahtavat säät -  joka päivä aurinkoa ja lämpöä. Hotellin henkilökunta kertoi, että edellinen viikko oli ollut sateinen ja viileä ja meidän lähdön jälkeen seuraavalle viikolle oli taas luvattu sadetta ja ukkosta jokaiselle päivälle. Kertaakaan en kuitenkaan en palanut, vaikka joka päivä siihen olisi ollut mahdollisuus.







Heti seuraavana päivänä lähdettiin hostiskän toiveesta NASA:n Kennedy Space Centeriin koko päiväksi. Lippu oli hieman hintava (50 dollaria), mutta olihan siellä paljon nähtävää vaikka useammalle päivälle. Nähtiin mm. oikeita avaruusraketteja, juteltiin astronauttien kanssa, käytiin opastetulla bussikierroksella alueen ympäri, koettiin simulaattorissa miltä tuntuisi olla lähtevässä avaruusaluksessa ja lopulta nähtiin ihan oikea avaruusraketin laukaisu. Oli todella mielenkiintoinen kokomus kokonaisuudessaan ja suosittelen tuolla käymistä jos vähäänkään kiinnostaa avaruuteen liittyvät asiat. Plussaa siitä, että tuolla oli paljon ilmastoituja paikkoja ja pienempiä museoita, jotka tulivat kyllä Floridan paahteessa tarpeeseen. Katseltavaa riitti ja lopulta meistä muista alkoi tuntua, että tuli jo vähän liikaa informaatiota joka suunnasta. Hostiskä oli kyllä aivan haltioissaan :D
















4th of July (itsenäisyyspäivä) tuli vietettyä ensimmäistä kertaa jenkeissä ja se osui Floridan reissulle. Aloitettiin päivä pukeutumalla matching USA paitoihin ja lähdettiin venekierrokselle bongaamaan alligaattoreita. Loppujen lopuksi nähtiin kyllä enemmän lintuja, enkä alligaattoreista saanut kameralla yhtään kuvia. Nähtiin kyllä muutamia, mutta ne menivät heti takaisin veden alle jos vene tuli liian lähelle. Meidän opas osasi myös kertoa, että kuumalla säällä alligaattorit viihtyvät muutenkin enemmän veden alla ja kuumahan siellä tosiaan oli.
Tämän jälkeen käytiin syömässä ja uimassa, ja illalla keräännyttiin rannalle katsomaan ilotulituksia.




















Loput päivistä vietettiin vaan rannalla rentoutuen, simpukoita sukeltaen ja auringonnousuja ihastellen.
Yhtenä päivänä ajeltiin Ron Jon Surf Shopiin, sellaiseen super suosittuun surffikauppaan. Hostiskä tosin eksyi matkalla niin pahasti, että tohon reissuun meni aikalailla koko päivä, vaikka ajomatkan piti olla alle 2h hotellilta. Meillä oli kuitenkin hauska päivä kaikesta huolimatta!