Kuluneet viikot Montrealin reissun jälkeen ovat olleet aika vaikeita. Sairastuin pahasti ja olin lähes kuukauden todella kipeänä, oikeastaan vasta nyt alkaa helpottaa. Jouduin silti olemaan paljon töissä ja kouluhommiakin oli tehtävänä 39 asteen kuumeessa ja voin kertoa, ettei kovin kivaa ollut! En muista milloin viimeksi olisin ollut näin pitkään sairaana, joten voimat oli aivan lopussa koko ajan.
Näiden viikkojen aikana meni hermot pahasti aika moneen asiaan. Tähän työhön, maahan, ihmisiin.. aivan kaikkeen. Stressitaso on myös ollut kova. Stressasin ja stressaan edelleen rahasta, koulusta, matkustuskuukaudesta, tulevaisuuden suunnitelmista ja ihmissuhteista.
Muutamat itkukohtauksetkin tuli koettua ja pahimmalla epätoivon hetkellä katselin yhdensuuntaisia lentoja Helsinkiin. En osaa sanoa onko mulla varsinaista koti-ikävää, ehkä ennemmin vaan yleistä kyllästyneisyyttä tähän kaikkeen ja haluaisin jo takaisin Suomeen omaan elämään. Päätin kuitenkin jo ennen lähtöä, ettei täältä lähdetä kesken pois paitsi pää kainalossa jos niikseen. Luovuttamisesta ei olisi mitään hyötyä, oikeastaan päinvastoin, ja tiedän, että se kaduttaisi myöhemmin.
Nyt alkaa sairastelut olla takanapäin ja viime päivien super lämmin sää on piristänyt mieltä. Viime viikonloppu oli mulla kokonaan vapaa ja sain nautiskella 20-23 asteen lämmöstä ja auringosta. Bostonin keskustassa t-paita päällä helmikuussa kävellen oli hymy herkässä. Vaikka on monia päiviä jolloin olisin jo ihan valmis lähtemään Suomeen, niin on täällä silti aika hienoa. Tunnelmat menee aikalailla ääripäästä toiseen jatkuvasti ja se on aika puuduttavaa, kun ei "normaalissa elämässä" ole siihen tottunut. Emotional rollercoaster.
